Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä


tiistai, 11. lokakuu 2016

Onnellisuus

Huijasin ehkä vähän, aattelin jotain sanoa onnellisuudesta, vaikka sanoin somesta kirjoittavani.

Mitä sä sanoisit, jos sulta tultais kysyyn kadulla, että oletko onnellinen? Moni varmaan vastaisi, että olen. Moni myös varmaan alkaisi miettimään, että niin, oonko mä sit onnellinen. Mitä se onnellisuus edes on? Voiko sitä olla aina onnellinen? Millon sitä voi sanoa, että on oikeasti onnellinen?

Mietin viime yönä, kun en saanut unta, kyseistä asiaa. Mun mielestä onnellisuus koostuu pienistä asioista. Esim. halaus rakkaan kanssa, lemppari sarjan katsominen, irtokarkkien mässyttäminen, lemmikin kanssa touhuaminen. Joskus sitä on onnellisesti suhteessa, on hyvä työ ja ihania kavereita. Elämä mallillaan ja tulevaisuus näyttää valoisalta. Ei sillä, voi sitä olla yksinkin onnellinen. Tehdä juuri niitä asioita, mitä haluaa ja millon haluaa. Kai sitä on onnellisimmillaan, kun voi toteuttaa itseään ja on tyytyväinen elämäntilanteeseensa.

Itse masennuksesta kärsivänä onnellisuus ei ole mikään itsestäänselvyys. Monesti sitä masentelee pitkiäkin aikoja ja mikään ei oikeen innosta. Onko silloin onnellisuus kytketty pois päältä? Vaikea sanoa. Varmasti oikein pahasta masennuksesta kärsivä ei nää valoa tunnelin päässä ja ajattelee, että en ole onnellinen nyt enkä tulevaisuudessa.

Eniten mua ärsyttää, kun joku sanoo, että raha ei tee onnelliseksi. Emmä ole materialisti, mutta kyllähän se vituttaa, kun pitää joskus laskea, että mihin ruokaan riittää raha. Puhumattakaan siitä, että ei ole varaa parturiin ja alat näyttään rölliltä. Sanoisin, että turvattu elämäntilanne tuo onnellisuutta ja tähän turvaan auttaa kovasti raha. Netistä voisin lainata meemi-tekstiä, että ethän sä tarvi juoksemiseen kenkiäkään, mutta kyllähän se vitusti auttaa. Et sä tarvi onnellisuuteen rahaa, mutta on sitä kivempi syödä, kuin olla syömättä.

 

maanantai, 19. syyskuu 2016

Palaute

Täytyy ihan muutama sana sanoa palautteesta, jota olen tästä blokista saanut. Palaute siis on ollut ällistyttävän positiivista. Tutut ja vähän vieraammatkin ovat tulleet sanoon, että "hei kirjotat hyvin, jatka tuota". Kyllähän se aina mieltä piristää, kun kehuja saa muultakin kuin omalta äidiltä. Vaikka tätä hommaa lähinnä itseään varten tekee, on se kiva, että joku tykkää kirjoituksistani.

Jos tätä nyt joku sattuu lukeen vielä, on seuraava aiheeni luultavasti some. Tiedä sitten onko minulla siitä mitään järkevää sanottavaa, tai no onko mulla mistään ylipäätään järkevää sanottavaa, kuhan höpöttelen omiani.

ps. Pitäs varmaan ostaa uusia paitoja, kun on hiki pinttynyt näihin vanhoihin.

torstai, 15. syyskuu 2016

Ero

Joskus mä naureskelin ihmisille jotka eroo. Tai siis en mä naureskellu itse niille ihmisille, mutta nauratti asia, että miten niin moni suomalainen eroo. Eikö sitä pysty pitää suhdetta kasassa vai mikä siinä on. Noh, itsellenihän kävi niin tuossa vuoden 2015 lopussa, että erohan siinä tuli. Tarkennettuna mut jätettiin. "Hauskaa" tilanteessa oli, että paikalle oli kutsuttu mun ja silloisen puolisoni vanhemmat. Eikö tätä hommaa vois hoitaa ihan kaksin hei?

Silloinen puolisoni kertoi, että ei halua jatkaa kanssani suhteessa enää. Emmä nyt mikään paras poikaystävä varmaan ollut, että en mä kai häntä voi syyttää. Sen sijaan voin syyttää, no en häntä, mutta hänen vanhempiaan. En tiedä, mitä kiihotusta ihmiset saa siitä, että polkee toisen ihmisen ihan maanrakoon ja jonnekin oikein syvälle multiin. Minut silti poljettiin ja muutama lakipykäläkin siinä taidettiin sivuuttaa. En toki halua näitä ihmisiä mustamaalata. Kai mä jo anteeksi olen antanut. Perkele!

Itsehän tuijotin tyhjänä ympäristööni. Vanhempani selkeästi ärsyyntyivät tuolloin tiettyjen ihmisten toimista, mutta onneksi ei tullut sen suurempaa riitaa. Muistan varmaan koko loppu elämäni kuinka ajattelin, että tämä on vain unta. Tää on kai jonkinmoinen klisee, että ajattelee asian olevan unta, mutta tarpeeksi pahassa tilanteessa sitä oikeasti toivoo sellaista, ja paljon. Muistan myös kuinka isäni kopautti minua silloisen hienon Bostonin pelipaidan rintaan, että "there there". Kai tässä kulminoituu se, että perhe tulee aina olemaan se ykkönen. Toki varmaan nyt näitä lukeva puolisoni miettii, että mitäs vittua, mutta hänen lohdutukseksi voi sanoa, että hänkin kuuluu perheeseen. Tietyt ihmiset vaan kuuluu yhteen ja toiset ei.

Seurustelin 11 vuotta elämästäni väärän ihmisen kanssa. Harmi, mutta luulen, että kaikella silti on tarkoituksensa :)

keskiviikko, 14. syyskuu 2016

Alkomahooli

Mmm, olispa kaljaa. Näin kuulee aika usein sanottavan, ihan vitsilläkin. Joillekin kuitenkin tuolla "olispa kaljaa" saattaa olla isompi merkitys. Minulle sillä joskus oli ja kai sitä voi sanoa, että näyttelee tuo kalja suhteellisen suurta roolia vieläkin, jokseenkin ehkä vähän eri tavalla nyt. Jos nyt ei lasketa tätä vuotta 2016, join aikaisemmin huomattavat määrät olutta. En nyt tiedä olisinko voinut itseäni kutsua tuolloin alkoholistiksi, mutta ainakin lähellä tuota oltiin. "Nautin" olutta lähes joka toinen päivä, enemmän tai vähemmän. Nauti-sana heittomerkeillä siksi, että eipä se tainut enää nauttimista olla vaan lähinnä kännissä örveltämistä. Nauttimiset tuosta kaukana.

Nyt kuitenkin löysin uuden elämänkumppanin alkuvuodesta ja oluen sun muiden viinaksien nauttiminen väheni huomattavasti. Ajattelin, että ongelmat ovat jääneet tähän ja nautin vastaisuudessa viisaasti alkoholia, eli ei liian usein liian isoja määriä. Noh olihan toi ajatuksena ihan kiva. Kuvioon kuitenkin tuli uudet masennuslääkkeet, jotka siis itsessään toimivat aivan loistavasti. Ongelmaksi kuitenkin muodostui, että ne eivät alkuunkaan sovi alkoholin kanssa yhteen.

Tässä kävin muutaman kerran puolisoni kanssa juomassa ja joka kerta homma meni enemmän tai vähemmän vituiksi. Noh, ehkä vähän enemmän kuitenkin. Toistuvasti ilta päättyi huutoon, tiellä makaamiseen ja itkemiseen. Mietin vain, että mitähän puolisoni kaverit ajattelevat minusta, kun eivät oikein muutenkaan tunne ja joka kerta makaan tiellä itkien. Naurattaa ehkä vähän näin jälkeenpäin, tai naurattais, jos ei hävettäis niin paljoa. Oikeastaan viimenen niitti arkkuun oli, kun viime keskiviikkona olimme juomassa ja ilta päättyi Acutaan. Kai se viisaasti oli tehty, että soitti ambulanssin itsetuhoisuuden takia, mutta tuli kyllä vahvasti semmonen olo, että nyt riittää tämä sekoilu alkomahoolin kanssa.

Teinkin päätöksen, että en juo tippaakaan alkoholia niin kauan, kun on lääkitys päällä. Tässä kovasti koitan miettiä, että mitä tämä edes tarkoittaa. Mitä on elämä ilman alkoholia? Suomi kuitenkin on melko alkoholiorientoitunut maa ja täällä juodaan suhteellisen usein suhteellisen monen asian takia. Instagram täynnä meemejä, että kohta alkaa viikonloppu ja voi taas nauttia olutta. Olispa kaljaa. Joskus kuitenkin tulee tilanne vastaan, että joku toinen asia on tärkeämpi kuin toinen, minun tapauksessani suhteeni on tärkeämpi kuin tuo herkkullisen huurteinen tuoppi.

Tuntuu, että on vasta tämän tien alussa ja ehkä nähnyt vähän sitä vuorenhuippua kaukaisuudessa. Vaikea oikeastaan suhtautua koko asiaan, sillä juomattomuus omalla kohdalla on suhteellisen iso päätös. Eipä tässä, jatkan teeni lipittämistä.

maanantai, 12. syyskuu 2016

Salille

Jaahas, että salille pitäis jaksaa. Väsyttää, nälkä, ei kiinnosta, ei jaksa ja mussunmussun...Välillä kyllä miettii, että mikä pointti tuossa salilla käynnissä on. Joo toki se virkistää ja tulee hyvä mieli(eiks tän pitäisi riittää), mutta mietin sillain vähän syvemmin tätä asiaa. Ruokavalion pitäisi olla tiptop just sillaa eikä melkeen. Pitäisi saada tarpeeksi proteiineja ja sun muita aineita, jotta lihas voisi kehittyä. Ei pitäisi syödä liikaa ns. paskaa. Herkut pitäisi siis jättää. Ei hiilaripaskaa. Pöh. Itse ainakin tykkään syödä sitä, mikä hyvältä tuntuu. Jos mun nyt tekee mieli käydä hakemassa hamppari tai siipiä tai syödä noita väljähtäneitä sipsejä tuolta kaapista, mähän syön niitä. Masentaa ajatus, että käyn salilla hikoilemassa ja teen kauheasti töitä hyvän vartalon eteen ja samalla pilaan oman kehitykseni syömisilläni. Ollaanhan me puhuttu paljon tuon puolisoni kanssa, että pitäisi vähän parantaa tuota ruokavaliota ja seurata muutenkin tarkemmin syömisiä. Silti väsyneenä ja nälkäsenä sitä tulee napattua jotain nopeeta ja helppoa kaupasta..tai vielä pahempi, hakee jotain valmisruokaa mäkistä.

Oon myös miettinyt tätä salilla käymistä ja kuolemista. Joo, ehkä vähän outo asianyhteys, mutta annas mä selitän. Meistä jokainen ainakin toistaseksi kuolee. Joutuu siis multiin tai tuhkataan. Loppupeleissä meidän rasvatusta ihanasta kimmoisasta reenatusta vartalosta ei jää mitään jäljelle. Sä käyt 50 vuotta salilla ja lopulta sä kuitenkin oot ryppynen ja hauras. Toki sitä voi ajatella, että vanhana sitten olet reipas ja hyvässä kunnossa, kun oot reenannut paljon, mutta ei se silti poista sitä tosiseikkaa, että susta ei jää mitään jäljelle. Eiks ole vähän masentavaa?

Noh, kai sitä pitäs vaan miettiä sitä tämän hetkistä hyvinvointia. Kai sitä ihmisellä pitää harrastuksia olla, jotta pysyy mielikin virkeänä. Monelle sali on harrastus ja elämäntapa eikä siinä toki ole mitään väärää. Ehkä mun kirous on, että aattelen asioita liikaa ja joskus sukeltelen hyvinkin syvissä vesissä. Eipä siinä, puuroa syömään ja salille mars!