Huijasin ehkä vähän, aattelin jotain sanoa onnellisuudesta, vaikka sanoin somesta kirjoittavani.

Mitä sä sanoisit, jos sulta tultais kysyyn kadulla, että oletko onnellinen? Moni varmaan vastaisi, että olen. Moni myös varmaan alkaisi miettimään, että niin, oonko mä sit onnellinen. Mitä se onnellisuus edes on? Voiko sitä olla aina onnellinen? Millon sitä voi sanoa, että on oikeasti onnellinen?

Mietin viime yönä, kun en saanut unta, kyseistä asiaa. Mun mielestä onnellisuus koostuu pienistä asioista. Esim. halaus rakkaan kanssa, lemppari sarjan katsominen, irtokarkkien mässyttäminen, lemmikin kanssa touhuaminen. Joskus sitä on onnellisesti suhteessa, on hyvä työ ja ihania kavereita. Elämä mallillaan ja tulevaisuus näyttää valoisalta. Ei sillä, voi sitä olla yksinkin onnellinen. Tehdä juuri niitä asioita, mitä haluaa ja millon haluaa. Kai sitä on onnellisimmillaan, kun voi toteuttaa itseään ja on tyytyväinen elämäntilanteeseensa.

Itse masennuksesta kärsivänä onnellisuus ei ole mikään itsestäänselvyys. Monesti sitä masentelee pitkiäkin aikoja ja mikään ei oikeen innosta. Onko silloin onnellisuus kytketty pois päältä? Vaikea sanoa. Varmasti oikein pahasta masennuksesta kärsivä ei nää valoa tunnelin päässä ja ajattelee, että en ole onnellinen nyt enkä tulevaisuudessa.

Eniten mua ärsyttää, kun joku sanoo, että raha ei tee onnelliseksi. Emmä ole materialisti, mutta kyllähän se vituttaa, kun pitää joskus laskea, että mihin ruokaan riittää raha. Puhumattakaan siitä, että ei ole varaa parturiin ja alat näyttään rölliltä. Sanoisin, että turvattu elämäntilanne tuo onnellisuutta ja tähän turvaan auttaa kovasti raha. Netistä voisin lainata meemi-tekstiä, että ethän sä tarvi juoksemiseen kenkiäkään, mutta kyllähän se vitusti auttaa. Et sä tarvi onnellisuuteen rahaa, mutta on sitä kivempi syödä, kuin olla syömättä.